torstai 12. huhtikuuta 2018

Viimeaikaista näkyvyyttä (2017-2019)


1. Diabetes-lehti (huhtikuu 2017)

Huhtikuussa 2017 Diabetes-lehti julkaisi artikkelin nimeltä Totta toistaiseksi. Siinä käsiteltiin lyhyesti myös minun bloggausta.




2. Nuori Lääkäri (04/2017)

Vuonna 2017 Nuori lääkäri -lehden marraskuun numerossa julkaistiin muutaman sivun juttu Bloggaavat lääkärit, johon pääsin mukaan vaikka en varsinaisesti olekaan yleislääketieteen puolella.

Minun lisäkseni jutussa olivat mukana myös Saara Atula sekä Juha Lempiäinen, jonka hienon väitöskirjan luin pari vuotta sitten.




3. Hammaslääkärilehti (02/2018)

Tammikuussa Hammaslääkäri-lehdessä julkaistiin parin aukeaman henkilöjuttu Analyyttinen terveysbloggari.





4. Biohakkerit live (podcast)

Maaliskuussa kävin myös biohakkerien Teemu Arina ja Olli Sovijärvi kanssa juttelemassa heidän podcastissaan. Jakson nimi oli Vladimir Heiskanen ja lähi-infrapunavalo. Siinä käsiteltiin punavalohoitoa, johon olen paneutunut kiinnostuksella muutaman vuoden ajan.







5. Chris Masterjohnin ravitsemuspodcast

Kävin myös tammikuussa vierailemassa tohtori Chris Masterjohnin podcast-jaksossa, jossa puhuttiin glysiini-aminohapon terveysvaikutuksista. Puhuin parin tunnin jakson aikana suhteellisen vähän, mutta kokemus oli silti ihan mieluisa.






6. Lääkäriportaali (12.6.2018)

Kirjoitukseni koskien lääkäri Antti Heikkilän lukuisia asiavirheitä kiinnosti Lääkäriportaalin toimitusta, joten faktantarkastus-harrastuksestani julkaistiin siellä keskipitkä uutisjuttu.





7. Skeptikko-lehti (3/2018)

Skepsis ry:n julkaisema Skeptikko-lehti kiinnostui erityisesti faktantarkastusprojekteistani, ja julkaisi haastatteluni lokakuussa 2018.






8. Mediuutiset - 100 vaikuttajaa (12/2018)

Mediuutiset julkaisee vuosittain listan sadasta terveysalan vaikuttavimmasta henkilöstä. Vuoden 2018 listasta löytyi myös oma nimeni Kandien valinnat -kategoriasta seuraavalla kuvailulla: "Terveysbloggari, hammaslääketieteen opiskelija, Helsingin yliopisto. Heiskanen on oikonut lukuisia terveysväittämiin liittyviä myyttejä."








9. Iltalehden maininta

Iltalehden jutussa Antti Heikkilän teos Lääkkeetön elämä vedetty pois S-ryhmän myymälöistä - ”virheitä ja vaarallisia väitteitä” mainitaan lyhyesti faktantarkastusprojektini koskien Lääkkeetön elämä -kirjaa.

"Sittemmin Heikkilän teosta ovat tarkastelleet ja kritisoineet monet. Muun muassa hammaslääketieteen opiskelija Vladimir Heiskanen on blogissaan nostanut esiin lukuisia teoksesta löytämiään asiavirheitä."




10. Uusimaa-lehti (12.1.2019)

Uusimaa oli julkaissut Antti Heikkilän haastattelun, jossa tämä oli syyttänyt minua vainoamisesta. Tämän syytöksen vuoksi minulle tarjottiin lehdessä vastinemahdollisuus ja lehti julkaisi samana päivänä haastatteluni. Tärkeimmät kommenttini lienevät nämä:

"Vainoaminen on määritelty laissa rikokseksi. En näe mitään syytä, että harjoittamani Heikkilän julkisen toiminnan aktiivinen arvostelu voisi täyttää sen kriteereitä. Näen Heikkilän minua koskevien vainoväitteiden luovan minusta selvästi kielteisemmän kuvan kuin tosiasioiden kertominen, Heiskanen toteaa."

"Olen kritisoinut Heikkilää näkyvästi asiavirheistä kolmen vuoden ajan ja koostamassani virheluettelossa on jo noin 400 kohtaa. Kuitenkaan Heikkilä tai kukaan hänen kannattajistaan ei ole toistaiseksi osoittanut käytännössä yhtäkään kohtaa kritiikissäni virheelliseksi. Sen sijaan henkilöön meneviä kommentteja on tullut hyvin paljon."




11. Helsingin Sanomien maininta (6.2.2019)

HS julkaisi artikkelin Lääkäri Antti Heikkilä taipui ja korjaili kohukirjaansa uuteen painokseen, jossa oli viittauksia faktantarkastusprojektiini koskien Lääkkeetön elämä -kirjaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti